SAAGA Ikkunat -brändin takana on vuonna 1975 perustettu suomalainen perheyritys – pitkän linjan ikkunavalmistaja Salmisen Puutyö Oy. Taisto Salminen aloitti Salmisen Puutyön historian ja nykyisin hänen poikansa Ville Salminen jatkaa isänsä jäljissä yrityksen kehittämistä eteenpäin.
44 vuoden historiamme aikana olemme saaneet toteuttaa erilaisten ihmisten kanssa monia projekteja, joita pidämme arvokkaina oppimiskokemuksina.
Oppiva ja vastuullinen ikkuna-asiantuntija
Asiakastöiden kautta olemme saaneet mahdollisuuden kehittää itseämme yrityksenä ja tiiminä. Näiden toimeksiantojen kautta olemme todenneet, että meillä on kyky toteuttaa perusprojektien lisäksi myös vaativimpia pyyntöjä.
Meille asiantuntemuksemme tarkoittaa sitä, että tunnemme asiakkaiden ikkunoihin liittyvät haasteet jo ennakkoon. Vastuullisena ikkunatoimittajana pyrimme löytämään yhdessä asiakkaan kanssa parhaan mahdollisen ratkaisun – tavoitteemme on tuottaa positiivinen asiakaskokemus jo kartoitusvaiheessa.
Asiantuntijuutemme koostuu vuosien kokemuksesta erilaisista suunnitelmista, toteutetuista erikoisrakenteista, luovista ratkaisuista, sekä viranomaismääräysten ja tuotestandardien sisäistämisestä.
Tätä asiantuntemusta olemme rakentaneet yhdessä suunnittelijoiden, arkkitehtien, viranomaisten, tavarantoimittajiemme ja asiakkaidemme kanssa.
Määrätietoisella tuotekehityksellä standardin mukaisiksi savunpoistoikkunoiksi
Juuri asiakkaiden kiinnostuksen takia olemme vieneet SAAGA-savunpoistoikkunamme kehitystä eteenpäin. Haluamme olla kotimainen ikkunavalmistaja, joka tarjoaa parasta ja turvallisinta savunpoistoratkaisua, joten päätimme hakea savunpoistoikkunalle CE-merkintää. Savunpoistoon liittyvät standardit tutkittiin perusteellisesti ja välillä prosessi tuntui vaikealta. Tutkimme lakitekstejä, suoritimme onnistuneesti vaativia tuotetestejä ja lopulta tiiminä saavutimme tavoitteemme!
Vuodesta 2018 SAAGA-savunpoistoikkunalla on ollut kaksi CE-merkintää: savunpoistostandardi EN 12101-2 ja ikkunastandardi EN 14351-1 + A2.
Asiakaslähtöinen palvelumalli
SAAGA Ikkunat -brändin arvojen mukaisesti olemme ikkuna-asiantuntija, joka on läsnä asiakasta varten koko projektin ajan. Tarjoamme tukea asiakkaillemme tarjouspyynnöstä lähtien ja perehdymme aina tarkasti tulevaan projektiin, jotta voisimme ehkäistä mahdollisia virheitä jo ennen niiden syntymistä. Tällä tavalla säästetään asiakkaiden rahaa, vaivaa ja aikaa.
Olemme tehneet strategisen päätöksen erikoistua savunpoisto- ja sisäikkunoihin sekä uudistaa yrityksen ilmettä. Aloimme rakentamaan selkeää brändiä ja haimme rekisteröinnin SAAGA-tuotemerkille.
SAAGA kuvaa nimenä hyvin tiimimme kokemusrikasta polkua. Ja tietenkään emme olisi pärjänneet ilman luotettavia olemassa olevia yhteistyökumppaneita ja toimittajia. Heidän ansiostaan olemme kasvaneet asiantuntijoiksi ja saavuttaneet hyvän polun, jolla nyt olemme.
Tule mukaan polullemme SAAGA Ikkunoiden maailmaan!